Syntyessämme meillä ei ole minkäänlaisia uskomuksia – ei hyviä eikä huonoja. Kaikki uskomuksemme tulevat matkan varrella omilta vanhemmiltamme, perheeltämme, sukulaisiltamme, kavereiltamme ja kaikista siitä, mitä näet, koet ja kohtaat elämän varrella. Etenkin omilla vanhemmillamme on suuri vastuu auktoriteettina siitä, millaisia esimerkkejä ja asenteita he meille tuovat. Yleensä vasta aikuinen pystyy arvioimaan, onko matkan varrella mukaan tarttuneissa uskomuksissa mitään järkeä vai ei. Yleensä uskomuksemme toimivat valitettavasti meitä vastaan eikä meidän puolestamme. Uskomukset ovat (onneksi) aina opittuja, joten huonoista uskomuksista voi oppia myös eroon.

Monilla ihmisillä on paha tapa raahata uskomuksia mukanaan jopa koko elämänsä. Anthony Robbins totesi joskus, että: “Menneisyydellä ei ole mitään tekemistä tulevaisuutesi kanssa, ellet itse elä siellä”. Halu huonojen uskomusten muuttamiseen täytyy lähteä itsestä ja muutokseen motivoitumisesta – kunhan vain ensin tunnistaa muutostarpeen. Tässä auttaa esim. se, että tekee itselleen selkeät tavoitteet – sekä työ- että siviilielämään – joiden kautta alkaa miettiä, millaisia muutoksia nykytilanteeseen täytyy tehdä, jotta tavoitteet on mahdollista saavuttaa. Moni huomaa, että muutos lähtee niistä omista uskomuksista, jotta edes itse uskoo positiiviseen muutokseen.

Millaisia uskomuksia meillä sitten on? Useimmat uskomuksemme kohdistuvat siihen millaista elämä on, millainen minä itse olen ja millaisia muut ihmiset mielestämme ovat. Huonoissa uskomuksissa suurin haaste on se, että ne ovat meille itsellemme totta. Ja ainahan muutos on vaikeaa ja muutosvastarinta olemassa, vaikka tietäisimmekin, että muutos on meille vain hyvä asia. Hyvä itseluottamus on tärkeä asia, jotta voimme uskoa hyvää itsestämme – ja myös muista. Kun itseluottamus on kunnossa, usein myös elämästä löytää paremmin sen positiviset puolet. Yksi uskomustyyppi on ns. “Jos… , niin sitten…” eli ehdollistamme omaa tekemistämme ja päätöksien tekemistä, esim. “Jos ei sada, niin menen lenkille”. Tuo esimerkin tilannehan on puhtaasti asenne- ja pukeutumiskysymys. Voisi kai todeta, että uskomusten muuttaminen on ennen kaikkea asennekysymys.

Yksinkertaisimmillaan voidaan todeta, että usein hyvät uskomukset lisäävät itseluottamustasi, edellytyksiäsi menestyä ja onnistua, kun taas huonot uskomukset toimivat juuri päinvastoin. Ja järkikin sanoo, että positiivinen ajattelu ja positiiviset uskomukset tekevät elämästämme mukavampaa – silti monella muutos on valtava ja joskus jopa ylitsepääsemätön haaste. Luin aiheesta joskus kirjoituksen, että moni tottuu elämään niin hyvin omissa haasteissaan ja vellomaan niissä omissa pa*****aan, että positiivinen(kin) muutos arveluttaa ja jopa pelottaa.

Joskus huonojen uskomusten tunnistamiseen tarvitaan myös läheisten apua, ja muutenkin on hyvä silloin tällöin kysyä omilta läheisiltään, että millainen olo heillä tulee lähelläni, ja miten he suhtautuvat kokonaisviestintääni, eli käyttämiini sanoihin, ääneeni ja äänenkäyttööni sekä sanattomaan viestintääni. Meillä on ns. sokeita pisteitä joita emme itse itsestämme tunnista. Kun pyydämme muilta palautetta, meidän pitää tosissamme luvata, ettemme missään tilanteessa suutu saadusta palautteesta. Kun tuon lupauksen tekee ääneen, muut uskaltavat olla rehellisempiä omissa palautteissaan.

Haastan sinut 28 vuorokauden haasteeseen! Aloita jo heti huomenna, ja lupaa itsellesi (ja kiinnitä siihen huomiota), että ensimmäisen viikon et valita mistään. Kiinnitä ensimmäisen viikon aikana huomiota myös siihen, millaisia uskomuksia sinulla on, ja kirjoita nuo uskomuksesi ylös. Toisella viikolla käy läpi nuo uskomuksesi, ja mieti toimivatko ne hyväksesi vai sinua vastaan. Mieti myös, miten nuo uskomukset ovat vaikuttaneet elämääsi tähän saakka. Jos uskomuksesi ovat huonoja, ja niistä on ollut tähän saakka sinulle pelkkää haittaa, vedä viiva niiden yli, ja kirjoita tilalle uusi ja parempi uskomus, josta on jatkossa sinulle pelkkää hyötyä! Ole rehellinen itsellesi, ja muista olla myös armollinen itsellellesi! Jokainen meistä tekee virheitä, joista voimme kuitenkin joka kerta ottaa opiksi. Kolmannen ja neljännen viikon aikana tavoitteesi on iskostaa mieleesi uudet ja paremmat uskomukset ja “säätää” niitä vielä paremmiksi, mikäli siihen on tarvetta. Timantitkin syntyvät paineessa, ja sinäkin voit hioa itsestäsi juuri mieleisesi “timantin”. Ja päätä, että aloitat heti huomenna – vain sinä voit tehdä sen juuri sinulle!